Joku toivoi tekstiä raskaudesta ym.:) Täytyy sanoa, että aika on kullannut muistot ainakin esikoisen kohdalta, sillä rupesin miettimään raskausaikaa niin mieleen ei oikein tule kun jättimäinen maha :-D Plussatestin taisin tehdä marraskuun alussa, ja sen jälkeen tuli kärsittyä erittäin heikosta olosta. Ensimmäisen raskauden jälkeen suhde makaronisalaattiin on ollu tosi etäinen. Asuin tuolloin Lahdessa, ja jätin viikoks vahingossa makaronisalaatin jääkaappiin, ja kun palasin takasin, se haju oli jotain karseeta! Yrjönnyt en kertaakaan, mutta se heikko olo kun ei syönyt koko ajan jotai pientä, niin se oli kaikkein kamalinta. Miksun aikana olin työharjottelussa muutaman kuukauden, mutta enimmäkseen olin kotona (lihomassa..). 20 raskausviikolla käytiin ultrassa, mutta ei kuitenkaan saatu tietää sukupuolta, olin kyllä aivan varma että poika tää on, kun maha oli sellanen pallonmuotonen, eikä oikeestaan levinnyt mihinkään. Silti piti ostella neutraaleja vaatteita, kun ei nyt IHAN varma ollut siitä sukupuolesta.
 |
| 357 g ja rv 20 |
Sitten viikot rullas eteenpäin, ja olo oli mitä mainioin. Yritin pitää liikunnallista puolta yllä, ja kävin säännöllisesti koiran kanssa lenkillä, ja viimesinä viikkoina yritin jopa saada synnytyksen käyntiin menemällä isoa mäkeä ylös alas. Kuin säälittävää.. mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Hirvittää katella näitä vanhoja kuvia, mutta tässä alla olevassa kuvassa on kuitenkin raskaus edennyt jo melkein viimeiselle kolmannekselle.
Sitten koitti aika mennä viimeiseen ultraan, joka oli viikolla 37. Tässä ultrassa saataisiin selville paino, ja ehkä se sukupuolikin. Noh, oikeassahan sitä oltiin, poikahan se siellä, eikä mikään pieni! Just ennen juhannusta sanottiin, että pysy mahdollisimman lähellä sairaalaa, että voi tulla koska vaan. Synnytyspainoks arveltiin neljää kiloa. Kuten huomaa, en mikään kauhean iso ollu, joten 4 kiloa kuulosti kamalalta! Jussin viettoon lähettiin kuitenkin noin 90 kilsan päähän, eikä edes supistellut kertaakaan.
Valtava maha vaan kasvo ja kasvo, eikä supistellut vieläkään yhtään! Koko raskaus meni muutenkin ilman supistuksia, ainoa mistä muisti, että on raskaana, oli tuo pallo. :) Sitten 39+1 viikolla olis ollu äitipolikäynti, jossa olisi katottu paino vielä kertaalleen. Polille en kuitenkaan kerennyt mennä, koska yöllä meni vedet, ja sittenpä mentiin sairaalaan. Kello oli tuolloin puol 3, ja olin kerennyt nukkua ehkä tunnin, joten olo oli tosi väsynyt. Supistukset tuli koko ajan vaan kovemmin, ja mursin varmaan J:n käden siinä tuskassa. Sitten anestesialääkäri tuli antamaan epiduraalin, ja voi että sitä autuutta! Jota tosin kesti vaan tunnin.. Ponnistusvaihe oli kaikkein raskain ja hirvein, koska itse ponnistusvaihe kesti 1h 53 minuuttia. Olin ihan muissa maailmoissa, enkä muista tuon jälkeen mitään muuta. Imukupilla tämä "pikkukaveri" jouduttiin vetämään lopulta, koska en yksinkertasesti enää jaksanut. Kaverin loput mitat oli 4040g, pituutta 50,5 ja päänympärys hurjat 37 cm. :) Hirvittää ajatella, että paljonko painoa olis kertynyt jos olis päästetty esim viikolle 41. Mitään en kuitenkaan vaihtais pois. <3
Sitten pidettiin ristiäiset, ja nimeä mietittiin pitkään, sillä en halunnut mitään "veetileevi" nimeä, vaan jonkun kansainvälisen, mutta ei kuitenkaan liian erikoinen. ;-) Siinäpä pulma. Nimeksi tuli kuitenkin:
Tiedetään.. poitsu joutuu koko elämän ajan sanomaan, että "Mico C:eellä" :) Isoveli on ottanut hyvin roolin vastaan, ei mitään mustasukkaisuutta oo ollut, enemmän pussailee ja haluaa pitää vauvaa sylissä. :) On ne vaan ihania! Lopussa vielä kuvia Micon vuosista, kirjoittelen huomenna sitten tämän uuden tulokkaan matkasta maailmaan, siinä onkin vähän enemmän kerrottavaa, kun kaikki ei aina mee niinkun elokuvissa. ;-) Tämä biisi taustalla voi vähän hemppistellä ja miettiä miten iso ja ihana pikkumies hänestä on kasvanu. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti